Pitkän viikonlopun saldo

Jatkoimme viikonlopun hommia vielä maanantaina ja tiistaina. Muurarimestari isäni sai nostettua tiilimuurauksen takan korkeudelle ja teimme vielä tiistaina päivän päätteeksi valun takan allekin. Puulattiaa kun emme ehtineet rakennella, niin päätimme nostaa takan lattian tasolle tekemällä sille betonialustan ja listoittamalla reunat. Takan pitäisi tulla vielä tällä viikolla, nähtävästi menee huomiselle. Hormihan peitetään tiilenpuolikkailla, jotta saunan puoleiset hormiliitokset saadaan toimimaan. Ohessa kuva miltä tiiliseinä tällä hetkellä näyttää.


Rakennusfirman porukkaa ei tienoolla näkynyt joten eilisiltaan saakka oletin, että homma jäikin kesken. Tänään kuitattiin tekstiviestillä, että hommat on hoidettu loppuun. Tarkistamme tilanteen huomenna.

Samalla kun hanslankaroin muuraria, eli kannoin tiiliä, laastia ja valmista satsia sisälle, tein etuterassista 2/3:aa. Keväällä ostettu Makita tuli todelliseen hyötykäyttöön ja testattua hyvin. Terassin tekeminen sujui pienen harjoittelun jälkeen hyvin ja 6 millin raotkin näyttävät sopivilta. En tee terassia loppureunaan asti ennen kuin raksafirman ylimääräiset palkit on poistettu ja tukipilarit ovat oikeilla paikoillaan. Lisäksi rappusten tekeminen pitää vielä suunnitella, joten lähesvalmiiksi tämä jää. Mutta hyvältä näytti jo eilen! Oli mahtava fiilis illan päätteeksi istuskella hetki penkillä ja ihailla ilta-auringon valaisemaa järveä. Aurinkoa terassilla riittää ja koska se on korkealla rannan pinnasta (ainakin tällä hetkellä), näkymä on hieno.

Kokonaisuudessaan paksummasta tavarasta tehty mökki on melko näyttävän näköinen korkeine harjoineen. Toki katto on melko kovassa kulmassa, parven vuoksi, enkä osannut suunnitellessani ennakoida miten näyttävä siitä tuleekin. Olen tyytyväinen kuitenkin, että valitsin sen paksumman lamellihirren, 112 millisen 88 millisen sijaan. Mökki näyttää oikealta hirsimökiltä, vaikka onkin vain rantasauna. Tosin tämä asettaa paineita varsinaisen mökin ulkoasulle...

Jatkan terassia niin valmiiksi kuin sitä voi tehdä vielä huomenissa. Juhannuksena ei tapahdu muuta kuin rentoutumista ja telttasaunomista. Seuraavaksi alamme varmaankin tehdä parven rakenteita jotta piipun rakentaminen voi jatkua. Takan asennuskin on jo ensi viikolla. Parven jälkeen seuraa sisäkatto ja jos saunan ja pukuhuoneen betonilaatta alkaa olla kuiva, niin sitäkin voidaan alkaa eristämään lisää ja valamaan tasoite. Siitä se sitten jatkuu. Tiedetäänpähän mitä heinäkuussa kesälomalla puuhataan :).

Rakennetarkastus tuli tiistaina suoritettua myös, ja varaston lopputarkastus samalla. Saatiin sekin pois päiväjärjestyksestä, olin ajatellut pyytää sitä vasta myöhemmin, mutta kivuttomasti se meni siinä samalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti