No ei kyllä ole vain sillä Schiedel

Jeps. Lauantain jälkeen oltiin paljon viisaampia. Vettä tuli niin paljon, että raksafirman vaivoin paikoille saama tuulensuojakangas alkoi tiputella läpi, ja ilmankosteus oli niin suuri ettei laasti kuivunut. Talkooväki teki ennätysnopean työn tavaran siirtämisessä ylhäältä alas työmaalle, tiilet, harkot ja piippuelementit tulivat alas todellista haipakkaa. Valitettavasti muuta ei sitten pystytty tekemään.

Ensimmäinen piippuelementti saatiin mitoitettua paikoilleen ja laastitettua, mutta sisään laitettava laasti jolla elementtien korkeus määritellään, ei kuivunut millään eikä hommaa voitu jatkaa. Päivä jäi torsoksi. Opimme lähinnä sen, että raksafirman "ammattimiesten" telineet olivat vähintäänkin mielenkiintoiset ja sähkökaapelit oli "lainattu" meidän lukitusta varastosta menemällä sinne työkaluilla sisään. Mielestäni  vähintäänkin epähienoa. Lisäksi kaapelit oli jätetty sään armoille pitkin pihoja.

Muutenkin puutavaraa oli käytetty oudosti ja alkoi pelottaa onko tukiparruina käytetty myös jotain sellaista joka myöhemmin tulee mökin sisälle. Kavereilla on kuitenkin vielä hommia edessä, ei todellakaan ollut valmista ajoissa. Nyt ollaan kolmisen viikkoa aikataulusta jäljessä.

Sunnuntaina jatkoimme hommia omalla porukalla ja onnistuimme viiden tunnin aikana väkertämään piipun vajaaseen kahteen metriin. Kaikki liitännät on nyt laitettu, vain savupeltien kiinnitys puuttuu ja loppu piippu on elementtien paikoilleen nostelua. Ne vain painavat noin 40 kiloa, joten telineet on rakennettava. Homman hitaudesta johtuen emme päässeet tiiliä muuramaan lainkaan.

Pataan voisi leipoa sitä joka sanoo valmispiippurakentamisen olevan helppoa. Kahteen metriin joka ikinen harkko jouduttiin leikkaamaan jostain kohtaa ja esimerkiksi tuhkaluukuille piti tehdä reiät jopa piippuelementtiin. Siihen tarvittiin kovapalateriä ja kulmahiomakonetta, joista ensimmäinen sanoi työsopimuksensa irti heti ekassa leikkaamisvaiheessa. Piti hakea 40 kilsan päästä toinen. Tuossa ajassa olisi kyllä tiilipiippua tehty jo melkoinen määrä. Sää ei meitä suosinut, kostea keli ei varsinaisesti auttanut laastia kuivumaan, mutta ei toisaalta vaatinut juuri vettäkään lisäksi.

Aikataulua on mietittävä nyt uudestaan, homma on alkunut pissiä jaloille pahasti. Takan asentaja on tulossa jo kolmen viikon päästä jolloin lattiapintakin pitäisi olla kohdallaan, ja sitä ennen olisi tehtävä katto. Olisi edes se vesikatto paikoillaan... Ja ikkunat olisivat myös auttaneet vinottaisen sateen pitämisessä.

Ei nyt ihan epätoivo iskenyt, mutta harmitti kovasti. Lauantaina olisi ollut niin ahkeraa talkooväkeäkin, että olisi ollut kiva saada enemmän aikaiseksi. Mutta tästä on opittu. Ei enää valmispiippuja. Ja tiiliä aina reilummin kuin vain "vähän" enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti