Raivausta, raivausta

Raivausurakka jatkuu... Menimme lauantaina aamupäivällä tontille vesureiden kanssa. Suomalainen kevätsää näytti nurjan puolensa, vettä tuli ensin tihkumalla, minkä emme antaneet vesureiden heilumista haitata, mutta sitten lopulta sade yltyi suoranaiseksi kaatosateeksi ja meidän oli annettava periksi. Ehdimme vain reilun kahden tunnin ajan pistää pusikkoa kumoon ja kastuimme perusteellisesti.

Sade ei lakannut koko päivänä, joten teimme uuden yrityksen varhain sunnuntaiaamuna. Äitienpäivän kunniaksi ehdimmekin hyvässä säässä ahertaa iltapäivään asti. Lopputuloksena oli iso kasa pienempää puuta, kipeitä lihaksia ja vuotavia saappaita. Eikö luulisi, että 50 euron saappaat pitävät vettä?

Moottorisaha pitää hankkia. Ajattelin ensin, että emme tarvitse sitä vielä, koska saamme apua puunkaatoon, ja voimme hankkia sellaisen vasta puiden pilkkomista varten. Vesurilla voi kuitenkin tehdä vain tietyn verran, jos ei halua liian rankkaa hommaa, ja moottorisahalla saisi näkyvämpää nopeammin. Eli ostoksille...


Homma kuitenkin edistyy. Nyt on parempi käsitys siitä mitä kaikkea olisi tehtävänä, ja rakennusten paikkoja merkkailtu tontille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tovi vierähtää ennen kuin tätä maisemaa pääsee rauhassa omalta laiturilta ihailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti