Säältä suojassa

En olisi alunperin uskonut, että helmikuun puolessa välissä olemme saaneet mökin säältä suojaan, ja työt voivat jatkua sisätiloissa. Alun vaikeuksista huolimatta homma onnistui, ja viime viikon leuto sää mahdollisti aluskatteen asennuksen. Ikkunat ovat paikoillaan, ja kaksi terassiovea, etuovena on vanha ovi vammojen välttämiseksi. Talon saa nyt siis lukkoon ja tavarat suojaan.

Sisätiloissa työporukka oli yrittänyt siivota lunta pois, jäljellä ei ollutkaan kuin pieni jäätynyt lumikerros osassa lattiaa. Rakennetarkastus on pian, sisältä puuttuu vielä suunnitellut tukipylväät, yritämme saada tarkastuksen ilman niitä tehtyä, sillä pylväät ovat sisäkaton tekemisen tiellä, jos ne nyt asennetaan. Pylvään paikkaa toimittaa "kakkosseiskan" kokoinen kyllästetty puu, joka jäi ylijäämäksi terassin rungon rakenteista. Puu on taipunut, harmi etten ottanut kuvaa, sillä koko rakennus on laskenut jo pari senttiä, kun painoa on tullut hirsien päälle katon muodossa.

Seuraavana ohjelmassa on ikkunoiden ja ovien ympäristön eristäminen loppuun. Ikkunan pieliä tehtiin myös, samaa mallia noudattaen kuin saunamökissä. Blogia seuranneet huomaavat varmaan, että nyt ikkunat ovat valmiiksi valkoiset. Värejä mietimme nyt, ja voipi olla, että seuraavan vuoden projektina on saunamökin uudelleenmaalaus. Kuultomaalaus, tai sävytys, ei ole kestänyt oloja ja on vetänyt pintaan homepiskut. Sama juttu alueen kaikilla mökeillä. Päämökin pintaan vedetään siis oikea maali, ja saunamökki on hoidettava myöhemmin.

Räystäslaudoista tuli kolmiportaisina hieno. Kuvassa keittiön ikkuna (vasemmalla) ja makuuhuoneen ikkuna (oikealla).


Tuohon nurkkaan tulee keittiö. Tilan kokoa on jotenkin vaikea hahmottaa ilman väliseiniä. Ovi oikealla on keittiönpuoleiselle terassille. Oviin olemme tyytyväisiä, näimme ne vain kuvastosta, mutta valkoinen väri on hyvä ja ovi oikein tyylikäs kahvoja myöten. Tämä ovi valittiin isolla lasipinnalla, ja läpinäkyvällä lasilla. Tästä tulee paljon valoa tupaan, ja terassinurkkaus on varmasti sellainen, jossa ruokailemme jatkossa. Muut kaksi ovea valitsimme maitolasilla, ja lasipintaa on puoliväliin. Nekin näyttävät tosi hyvältä, olemme tyytyväisiä. Ikkunoiden suhteen ihmettelimme hyttyssuojia, jotka tuuletusikkunoissa piti olla. Pitää selvitellä.

Koska kohta tehdään sisäkaton eritystä, on jo aika suunnitella sähkökaapeleiden vetämistä. Mittailin paikkoja uudestaan (kaikki pistorasioiden korkeudet eivät ole merkittynä piirustuksiin) ja merkitsin pistorasioiden haluttuja korkeuksia, mutta esimerkiksi ulkovalaisimet haluan varmistaa mallista, että tulee oikealle korkeudelle. Pitää siis käydä kaupassa ja sopia sähkärin kanssa sitten treffit. Useat pistorasiat tulevat 70 sentin tai 90 sentin korkeudella joka tapauksessa. Ei enää kumarteluja edes imurin vuoksi... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti