Keittiö kesäksi

tai kesäkeittiö. Sellainen on ollut suunnitelmissa ensimmäisestä rakennuskesästä asti. Ulkona tiskaaminen on kivaa kesäaikaan, mutta  vaatii mielellään kuitenkin katon ja suojaisan paikan. Muitakin ruoanlaittohommia voisi tehdä ulkosalla grillin läheisyydessä. Katselimme ensin valmismalleja, mutta mikään niistä ei ihan täysin täyttänyt toiveita. Lopulta siis päädyimme laatimaan mallin itse. Tavoitteena oli saada kesäkeittiöön katto :), tilaa 180 cm pitkälle teräksiselle keittiötasolle, jonka olimme saaneet käytettynä, ja kaasuhellalle, joka niinikään on nähnyt jo elämää. Teräksinen taso pääsee oikeuksiinsa, kun suunnittelimme kesäkeittiöön niinikään tilaa muuripadalle, jonka ansiosta siinä siis olisi lämmintä vettä helposti saatavilla. Kalan käsittely helpottuisi kummasti ja tiskaaminen sujuisi mukavammin.

Muuripadan vuoksi keittiöön piti suunnitella hieman palomuuria suojaetäisyyksien pienentämiseksi. Mietimme ensin tiilimuuria, meille oli jäänyt tiiliä, mutta ei tarpeeksi. Päädyimme lopulta 10cm leveisiin kevytharkkoihin. Jotta ne näyttäisivätkin joltakin, päätimme että koko takaseinä, jolle sijoitetaan tiskiallas tasoineen ja pata, muurataan harkoista. Tätä varten piti tehdä anturat. Siinä yksi päivä vierähtikin, kun mittailimme anturoiden paikkoja ja valoimme niihin betonit. Ilokseni saimme paikan kesäkeittiölle katsottua niin, että iso kivi joka aikoinaan tien alta sivuun siirrettiin, jäi vielä näkyviin.

Muurausurakkaa tehtiin sitten yhden perjantain ajan apuvoimain kanssa. Tai siis meillä oli yksi lisähanslankari ja muuramimestarikirvesmies. Opiskelin harkkojen katkaisun ja rautojen pätkimisen, ja näin ylensin itseni hanslankarikategoriasta melkein tekijäksi. Hommassa käytettiin lentävää ja vinkua.

Muuriin jätettiin toki paikka paitsi tulevan padan savuhormille, niin myös tiskialtaan vedenpoistoputkille. Ne olisi tarkoitus oikeaoppisesti tuoda ulos rakennelmasta ja suodattaa ennen maahan imeytystä...

Muurausten kuivettua rakenneltiin harkkojen ja muurin varaan lattialle tukirunko. Painekyllästetystä tehty runko kannattaa paitsi lattiaa, myös seinärakennelmia ja kattoa harkkojen kohdalta. Päivä meni rungon kasaukseen ja toinen mokoma lattian laittamiseen. Lattialankkujen katkaisussa apuna oli elämäni kolmas suuri rakkaus (se toinen on akkuporakone Makita), jiirikatkaisusaha. Miksen hankkinut sitä jo aiemmin! Nyt ei käsi rasittunut sahailusta, vaan lankut sai helposti sahattua suoraan. Kiinnityksessä toki käytettiin terassiruuveja eikä mitään nauloja.

Katon halusimme kirkkaasta valokatteesta, ja materiaaliksi valikoitui PC. Paikallinen Rautia toimitti sitä nopeasti haluttuun mittaan tilattuna. Katetta vasten tulevat ruoteet maalattiin valkoiseksi koska se on "sääntö". Ruoteet olivat ylijäämätavaraa saunamökin puutavaroista. Muut palkit maalattiin Tikkurilan läpikuultavalla puusuojalla Karhu:ksi sävytettynä, kuten kaikkien rakennelmien palkit ja muut koristepuut on maalattu. Työasennot katon asennuksessa olivat välillä vähän hankalat ja vaati pitkää miestä. Kiinnitysruuvit otettiin itseporautuvina, jotta ei tarvitsisi porailla reikiä ensin ja sitten ruuveja...

Projekti saatiin hyvään malliin ennen loman loppua. Pata odottaa jo asentamista, seuraavaksi pitäisi rakennella seinän runkoa ja asentaa tiskipöytä. Tarkoitus on tehdä seinistä osittain peittävät, alhaalta noin metriin, ja suojaa vaativat kohdat ylempää peittää pleksillä. Ostimme sitäkin Rautiasta, 1000x2000 paloja joista pitäisi saada leikattua tarvittavat palat. Ajatus on, että osa pleksistä tulee "kiinteästi" ja osa asennetaan siten, että ne saa auki. Tarkat kohdat on sommiteltava paikallaan. Katos tarvitsee toki myös rapun, ja varmaan se yhdistetään tuohon grillineduspatioon. Ainakin heinäkuun aurinko osoitti, että keittiö ei patiota pahemmin varjosta, vaan molemmat ovat auringossa oman aikansa päivästä. Tässä tapauksessa keittiön katto laskee etelää kohti. Valkoisten ja ruskeiden palkkien kontrastista tuli hieno, mutta se ei tässä kulmassa näy.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti