Lopputarkastus ja uutta projektia

Laiskoja on oltu, mutta vain blogin kirjoittamisessa. Heinäkuun alussa saunaprojekti sai sinetin, lopputarkastus meni läpi heittämällä. No reikiä olisi kuulemma hyvä porata, että yläpohja varmasti tuulettuu, yhden reunan oli rakennusporukka aikoinaan jostain syystä laittanut umpeen.

Tänä kesänä on satanut ihan huolella, eikä meidän laituri ollut heinäkuun alussa ollenkaan korkea. Jotain pientä säätöä ponttoonien suhteen on tehtävä, koska vedenpinnan vaihtelu tuntuu kesäkaudellakin olevan puolen metrin luokkaa. Mutta ainakin meidän laiturimme oli alkupäästäkin tukevasti veden pinnan yläpuolella, toisin kuin naapuruston...

Lopputarkastuksen jälkeen ryhdyttiin lisäprojektien kimppuun. Grillin eteen piti saada patio. Korkeuserot pihassa ovat aika suuret, ja grillin alle tehty koroke ei kovin korkealta nyt lopulta ollutkaan. Muutama sentti lisää, ja pation alkupään olisi saanut paremmin ylemmäs, mutta toisaalta rannan puoleinen reuna on jo nyt yli 40 senttiä ympäristöä korkeammalla. Patio tuettiin pilariharkoilla maahan ja sitten vain terassilaudoitusta päälle. Kaksi päivää meni mokoman väsäämisessä, ristimitta kun piti tietysti saada kohdalleen, mutta tukilaudat olivat kuitenkin pikkaisen kieroja ja jokainen terassilauta piti erikseen mitata.

Koristelaudoitus alareunasta puuttuu vielä, etuosaan laitettiin kivet joita tontilla on riittänyt.

Pation viereen suunniteltiin kesäkeittiötä, mutta sen rakentamisesta sitten toisessa kirjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti