Helleviikon aikaansaannoksia

Viimeinen viikko on pitänyt melkoista hellettä, lämpömittari saunamökin ikkunalla varjossa näytti useasti 33 asteen lukemia. Teimme kuitenkin joka päivä jotakin hommaa eteenpäin. Laitoimme saunan ja pesuhuoneen kattovasat paikoilleen, eli parven lattia hahmottuu. Kattovasojen lisäksi ehdin aloitella hieman harvalaudoitusta saunan puolelle, jotta pääsemme villoittamaan parven ja pesutilojen välisen katon yläpuolelta.

Piipun pintaa nostettiin myös niin lähelle kattoa kuin mahdollista. Tarkoitus on ensi viikolla tehdä kattoon reikä ja nostaa loput harkot sitä kautta katolle ja muurata piippu loppuun. Parvella oli melkoisen kuumat oltavat tehdä hommia, kun mitää eritystä ei ole ja aurinko paahti kattoon koko päivän. Vain aikaisin aamulla pystyi työskentelemään järkevissä oloissa. Nostimme kolmeen pekkaan neljä harkkoa ja putkea parvelle, joista kaksi jo muurattiin ja loput kaksi jäivät odottelemaan vuoroaan. Kaksi naista ja yksi mies nosti harkot ihan näppärästi, kun ymmärsimme käyttää nostoköyttä apuna. Itse muuraaminen ei vie aikaa nimeksikään, nyt kun ei tarvitse enää mitään ylimääräisiä leikkauksia tehdä harkkoihin tai putkiin.

Ajatus olisi, että nyt muuratut harkot kuivuvat ja muodostavat todella tukevan pinnan mitä myös hyödyntää, kun katolle harkkoja nostetaan. Teimme kattoon jo sisäpuolelle reiän tuulensuojahuopaan ja sahasimme vasan poikki ja teimme poikkipaikon sille. Loppu katto purettaneen ulkopuolelta. Tein myös tikkaat valmiiksi katolle nousemiseen.

Pikkuisen olisi vielä risusavottaa jäljellä. Alla olevassa kuvassa on jo käsitellyt oksat jotka odottavat vain pätkimistä pieniksi, tässä noin 15% kaikista risuista jotka siellä odottavat... Ja telttasaunakin näkyy vasemmalla. On ollut erinomainen apu helteellä, kunnon hikoilu puhdistaa päivän työn aiheuttamat liat hyvin. Toivottavasti sää jatkuu hyvänä, voi välillä sataa vaikka öisin, mutta enää ei tarvitsisi olla ihan näin kuuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti