Ulkopuoli alkaa olla tuunausta vaille valmis

Muutaman päivän urakointi tällä viikolla ja ulkopuoli alkaa olla valmis. Pihatöitä on kyllä vuosiksi, ja viimeisten rappujen ympäristöä pitää parannella, mutta se on helpompaa, kun käytön mukana paljastuu tarpeet. Uudet raput löysivät heti käyttäjänsä, koirat juoksentelivat niiden kautta koko ajan edestakaisin, ja itsekin "oikaisin" niitä pitkin terassille ylös ja alas. Hieman niistä tuli jyrkät, luonnonlait ovat sellaisia, mutta ainakin vielä jalka nousee.

Rappujen mukana piti tehdä pieni tasanne terassin alapuolelle, jotta raput lähtisivät sopivassa kulmassa. Ihan hauska idea, näyttää terassilta päin katsottuna taas aika hauskan perspektiivin. Uudet kaidetolpat pitää vielä maalata, ihan ei ollut sää kohdallaan (liian lämmin). Terassi saatiin öljyttyä loppuun kuitenkin, nippa nappa. Torilta ostamamme eco-tuolitkin sain kasaan ja käyttöön. 

Piti tehdä kaikenlaista muutakin, mutta työkalut eivät suostuneet yhteistyöhön tällä kertaa. Paitsi viimeistelynaulain ja uusi pikku kompressori, nyt on listat kiinni melkein kaikkialla!

Kesää odotellessa...

raput alas viimeistelevät etuosan

rappujen lisäksi tuli pieni lisätaso ylös ja patio alas

vuosien haave, ecotuolit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti