Rappusia

Parina päivänä viime viikolla oli rappusprojekti edistynyt. Sivuun tulevat raput olivat jo valmiit, ja aika jyhkeän näköiset. Heti kyllä helpotti kulkemista, ja koiratkin löysivät uudet kyttäyspaikat. Näyttävimmälle paikalle tulevat kuitenkin terassin rannan puoleiset raput pation kanssa. Niiden aihio oli valmis, ja sitä vähän mallailimme lisää viikonloppuna.

Viikonlopun projekteja oli laiturin laitto, mikä onnistui kyllä hyvin lauantaina, ja helpotti uimaan menemistä. Pesimme myös ison mökin terassin (vihdoin sain ostettua vesiletkun) ja aloitimme öljyämistä. Terassi oli niin iso ja veti öljyä niin paljon, että eihän se yksi pänikkä mihinkään riittänyt. Ei auta kuin hakea ensi viikonloppuna lisää.

Iso terassi on todella altis auringolle, tuulelle, lumelle yms kulutukselle, ja vaatinee öljyämisen joka vuosi. Ensimmäisellä kerralla käytimme väritöntä öljyä, luultavasti seuraavalla kerralla laitamme ruskeaa. Tämä siksi, ettemme halunneet sen tummuvan ihan hirveästi nyt, vaikka osa laudoista onkin jo melkein harmaaksi paahtuneita.

Kelit olivat kovin kesäiset, vaikkakin tuulista erityisesti perjantaina ja lauantaina. Toivottavasti pääskyt, jotka pyörivät terassin nurkilla, eivät saa päähänsä tehdä pesää kattorakenteisiin.

Uudet raput

Pation pohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti