Puu kaatuu!

Saunamökin vieressä, pelikentän ja mökin välissä kasvanut iso koivu oli talven aikana alkanut tosissaan lahota latvastaan, ja isoja lahoja oksanpaloja tippui hangelle. Koivu oli ottanut itseensä maansiirtotöissä saunamökin rakentamisen yhteydessä, joten tiesimme olevan vain ajan kysymys koska se on kaadettava.

Paikka oli paha (saunamökki vieressä) ja koivu aika iso. Pienen etsiskelyn jälkeen sain yhteyden kaveriin, joka teki sivutyönään metsurin hommia. Hän lupasi tulla heti saman tien perjantai-iltana paikalle, ja niinhän siinä kävi, että mies soitti periltä kun me olimme vielä matkalla. Kurvasimme vähän myöhemmin pihaan, ja 5 minuuttia siitä, kun löin auton oven kiinni, oli puu nurin. Olivat ehtineet apumiehen kanssa katsomaan mihin se kaadetaan ja miten.

Mikäpä siinä. Puu oli nurin ja viikonloppu vielä nuori. Puu kuitenkin tuli kaadettua pelikentän päälle, joka on hiekkaa. Tutkailin maastoa ja totesin, että puun rungon alla on vielä useampi kymmenen senttiä lunta. Niinpä sunnuntai-aamuna saha laulamaan, kun oli vielä maa pakkasella, ja pistimme kolmanneksen rungosta valmiiksi mittaan ja kuljetimme (hankalasti) ahkiolla saunamökin eteen kuivumaan. Siinä lähellä halkomiskone odottaa lumen sulamista. Rungon pätkät painoivat tolkuttomasti näin tuoreena, joten saakin kuivua hetken...

Puu hangessa.
Kolmannes rungosta odottaa kuivumista
 Muuta toimintaa aurinkoisille ja lämpöisille keväpäiville kehittelimme myös: vihdoin oli lattiavahauksen aika. Koevahaus tehtiin työhuoneeseen, josta tuli kertavahauksella kyllä aika hieno. Vähän eri väri kuin odotimme, ja näyttää kuvassa todella ruskeasävyiseltä. Tämä on harmaa sävy, mutta lauta on mäntyä, jonka punaisuus taittaa tuon enemmän harmaan ruskeaksi kuin täysin harmaaksi. Melko pienellä tuuletuksella selvisimme kärystä, joten keittiö on nyt teippailtu valmiiksi ja siitä jatketaan. Vahaaminen isossa, yhtenäisessä lattiatilassa on vähän säätämistä, mutta katsotaan miten se sujuu.

Lauantaina lämpötila kipusi +16C terassin mittarissa, kun grillailin siinä. Järvi on jäässä ja maastossa kymmeniä senttejä lunta. Se kuitenkin hupeni silmissä, ja sunnuntaina mittarissa oli jo +18C. Lämmitimme takkaa molempina iltoina, ja sisällä tarkeni kyllä.


Valmis lattia (huomaa tilan pieni koko), väri taittaa ruskeammaksi mäntylankun vuoksi

Valmista pintaa lähempää. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti