Kevätpuuhia

Pikainen pyrähdys osaksi viikonloppua mökille. Lauantaina sateli, sunnuntainakin aamusta räntää ilmassa, mutta pihatöihin pääsi silti, ja iltapäiväksi keli muuttui jo ihan kivaksi. Paitsi että oli kylmä. +2C sunnuntaiaamuna, päivällä nippa nappa 4-5 astetta.

Vuorossa oli pihatöitä lumen sulamisen paljastettua yhtä sun toista rojua. Etupihalta saatiinkin siistittyä kivasti tavaraa, samoin rantasaunan liepeiltä. Märkä keli kuitenkin pidätteli kurkkaamasta lumen alta paljastuneisiin puutavarakasoihin. Kaikenlaista tarpeetonta jäi varmasti, mutta ympäristö oli vielä niin liejua, etten viitsinyt alkaa tutkia. Sen sijaan tyydyin suunnittelemaan säilytyslaatikkoa terassikalusteiden pehmusteille, sekä siistimään yleisesti paikkoja.

Järven pinta on noussut melkoisesti. Laituri on taas jäädä veden alle, ja sunnuntaiaamuun mennessä vesi oli jo veneen alla asti. Metsäojat syöksyvät vettä järveen, ja jää sulaa alta päin nostaen pintaa. Toivottavasti ei tule enempää ongelmia. Rantapuut ovat vedessä. Salaojaputket syöksevät vettä myös melko lailla, mutta piha on pintakuiva sieltä mistä pitääkin, joten salaojitus toimii kyllä.

Kelin lämpenemistä odottelee terassien pesut ja muut. Tehtävää olisi taas niin paljon, että pitää miettiä miten priorisoidaan.

Piha siistiytyy, järvi on vielä jäinen

Veden pinta alkoi tavoitella veneen alusta

Piha on käytännössä lumeton

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti