Kaikenlaista säätöä

Vaikuttaa vahvasti siltä, että itse on säädettävä, jos aikoo saada hommat pulkkaan tämän talven aikana.

Melkoista säätöä onkin. Tässä on hirsipaneelia pistetty paikoilleen, puolet on tehty, vaikka timpurit eivät ole ehtineet työmaalla olla paria päivää enempää viime viikkojen aikana. Me taasen olemme tahrineet sekä niitä paneeleita, että muita listoja valmiiksi. Ja siivonneet. Ja siivonneet. Siivonneet...

Toimituspakettiin kuului eristevillat, yläpohja ja alapohja puhallusvillaa ja seinät levyjä. Alapohjan laittaminen todettiin vähän hankalaksi, tai pikemminkin se, että koko lattia-ala pitäisi olla valmiina odottamassa sitä villaa. Tämä oli jotenkin rakentamisen kannalta hankalaa, ja saimmekin sovittua toimittajan kanssa, että otamme parin huoneen (makuuhuone ja keittiö) eristevillat erikseen paaleina, teemme ne tilat valmiiksi, ja loput sitten kun voimme edetä. Näin saadaan tehtyä keittiö kuntoon ja laitettua tavaraa jemmaan makuuhuoneeseen. Ei nimittäin näillä säillä voi ottaa toimituksia muuten kuin suoraan sisään. Lisäksi keittiössä ja muissakin kalusteissa on monen viikon toimitusajat, pitää voida kantaa suoraan sisään, kun ne tulevat, ja asentaa toki myös sisällä.

Vähän on semmoista paniikkia ilmassa aikataulujen vuoksi. Kosteita tiloja tekevä kaveri aloittaa ehkä ensi viikonloppuna, viikolla viimeistään. Ei yhtään liian aikaisin. Onneksi on laatat valittu. Muutkin kalusteet melkein.

Kaivinkone on tulossa myös lähiviikkoina tekemään pihaa, lupasi käydä ennen sitä jo laittamassa sähkökaapelin, joka on ollut piikki minun otsahermossani kuukausikaupalla. Katsotaan mitä tällä viikolla ehtii tapahtua.

Seinien osalta työhuone on jo valmis, vain lattia ja listat puuttuvat, se sai siis jo värinkin. Hyvin otti paneeli väriä, eikä kauempaa kyllä tiedä missä menee hirsiseinän ja paneelin raja. Parven ja seinän reuna on vähän funtsittava, sen jälkeen on otettava mitat ja tilattava tikkaat.

Kauhea säätö.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti