Kesän loppu ja kaikenlaista siirtelyä ja valintoja

Emme ole koskaan jättäneet laiturin ylösnostoa näin pitkälle lokakuuta. Lauantaina viimein kuitenkin nostimme sen ylös, ja kesä on virallisesti loppunut. Olihan siinä taas punnertamista, mutta korkea vedenpinta helpotti hieman, ja lisäksi minulla oli kesällä hankitut kahluuhousut, eli siis housujen ja saappaiden saumaton yhdistelmä. Oli helpompi punnertaa järvestä käsin, kun ei tarvinnut pelätä saappaiden hörppäävän vettä. Ja se vedenpinta oli niin korkealla, että vaikeaa olisi ollutkin saappailla.

Kun laituri oli ollut maissa pari tuntia, satoi ensimmäisen kerran lunta. Ajoitus oli hyvä.

Viikonlopun toisena teemana oli siirrellä tavaraa paikasta toiseen, jotta päästään etenemään pihassa ja sisällä. Niinpä keräsin askelmittariin askeleita siirtämällä jäljellä olevat paneeli- ja listapinot sivuun, uuteen suojattuun pinoon. Mieltä hiveli se, miten vähän niitä oli. Ja piha on taas iso ja autio...

Siirtelin myös parvelle aiemmin nostamani kattopaneelit takaisin terassille sahattavaksi. Tässä vaiheessa mieleeni tuli kyllä se, miten paljon ylimääräistä hommaa on ollut tavaroiden siirtelyssä. Mutta vaikea on ollut välttyä ihan kaikelta, kun kuitenkin pitää kasojen olla lähellä, ja osa tavarasta jää ylimääräiseksi kuitenkin. Joka tapauksessa muutaman tunnin onnistuin tähän käyttämään.

Samalla, kun seinät saivat lisää vahattua pintaa, tuli keittiö ja kodinhoitohuone/pukuhuone villoiteltua niiltä osin, kuin se oli mahdollista. Kodinhoitotilasta puuttuu koolaus yhdeltä ikkunaseinältä, joten se jäi tekemättä. Kaikki muut on nyt paneloitu paitsi vessan seinät sekä sähkökaapin ympäristö. Sähkäri touhuaa siinä vielä, joten valmiiksi sahattuja seinäpaneeleita ei pääse vielä laittamaan. Jotta hommat etenevät jouhevasti, katkaisin pukkarin, saunan ja suihkun kattopaneelit (lähes) oikeaan mittaan, jemmasin pätkät talteen, ja aloitimme niidenkin tahraamisen. Saunan ja suihkun kattopaneelit saivat värinsä sunnuntaina, yritän päästä muiden kimppuun viikolla, kun teen töitä mökiltä käsin kaivuria vahtiessa. Toivottavasti.

Viimeisetkin laatat on valittu ja tilattu. Lattia tulee kaikkialle (mihin laatoitetaan) samanlaiseksi, antrasiittiä ja 10x10 laattaa. Kosteiden tilojen seinät valkoisella laatalla ja tummanharmaalla mosaiikillä koristeraita, ja lisäksi valitsimme kivijäljitelmän kiuasnurkkaukseen. Sekin nyt mitattu ja tilattu. Kiva, kun paikallinen K-Raudan kauppias tuntee asiakkaansa nimeltä ja ulkonäöltä :). Katsastimme myös pikaisesti erilaiset hanat ja tarvikkeet ja pyysin niistäkin pari tarjousta, yksi LVI-asentajalta ja yksi K-Raudalta. Samoin wc-tilojen muista kalusteista. Niissä mitoitus on tarkka...

Keittiön saapumiseen on viikko, ja lattia uupuu vielä. Takan pinnoituksesta ei vieläkään tietoa. Se pitäisi saada tehtyä, että päästäisiin lopun lattian kimppuun. Kalenteri juoksee ja kello käy.

Märkätilojen ilmastointi ja erikseen putki kuivauskaapille

Syysmaisemassa paneeleiden katkaisua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti