Vihdoin lattiavalua

Vihdoin oli aika tehdä lattiat. Lauantaina kävi melkoinen hulina, pikalattiamassasta (Kiilto) tehtiin sauna, suihkutila, kodinhoitohuone, wc ja tuulikaappi. Muurarin hanslankari sai vääntää massaa ihan tosissaan. Pitkä päivä tuli, mutta hyvin sai tiimi homman tehtyä. Massa oli tosin laskettu vähän liian tiukalle, jäi puolikkaasta pussista kiinni, ettei saatu ihan valmiiksi. Ja näillä lakeuksilla rautakaupat menevät lauantaisin kahdelta kiinni, eivätkä todella ole sunnuntaisin auki. Nyt eteiseen jäi kiva "kuraeteinen", joka pitää paikata myöhemmin viikolla.

Tuo pikamassa valittiin, koska kuivumisen kanssa on ollut ongelmia, ja tuohon tulee vain vähän vettä, 1.7 litraa per säkki. Näin ei tuotu lisää kosteutta sisään, ja kuivuminen on nopeaa. Ja se todella on nopeaa, mittasin ensin valmistuneista tiloista sunnuntaina 40% suhteellisen kosteuden, ja eteisestäkin 60%. Samalla mittarilla lattiasta mitattuna, sen ollessa märkä heinäkuussa, lukemat olivat 60%-80%.

S vahasi myös kaikki jo loput hirsiset seinäpinnat, pesutiloja lukuunottamatta. Toinen iso vahapurkki alkaa käydä vähiin, pitää laskea huolella paljonko sitä vielä tarvitsee, kun hirsipaneelit saadaan paikoilleen. Timpurit olivat viikolla yksin ja kaksin laittaneet terassin verhoilun kohdilleen, ja terassi lakkasi "kellumasta" alhaalta päin katsottuna. Kumma kyllä, myös kaide näytti nyt paljon paremman korkuiselta alhaalta (saunamökiltä), kun se asettui maisemaan.

Sähkärille oli sattunut muutama lapsus, panelointia varten valmiiksi laitetut sähköpistokkeet seinille eivät olleet kaikilta osin kohdallaan. Useampi pistorasia, jotka halusimme korkealle, joko pöydän tasolle tai jopa seinälle ylemmäs (tv makuuhuoneeseen) oli lattiatasolla. Näppäränä tyttönä siirsin pari itse. Oli hankala katsoa tarkka korkeus lattiasta, kun oma laser oli jossain kadoksissa, mutta suurinpiirtein on nyt kohdillaan.

Mitäs seuraavaksi: yläkaton listat (vihdoin) paikoilleen, paneelia seinään. Laskeskelen tarvittavat laatat ja laitan varaukseen tai tilaukseen. Hieman on auki mitä tulee kodinhoitohuoneen seinäpinnaksi. Pitääkö laatoittaa koko juttu vai vain näkyvä osuus, ei kaappien takaa? Olisi ehkä aika myös kysellä takan pinnoitusta, jos seinäpaneelia alkaa hukkua pihasta seinään. Paneelipaketit ja listapaketit ovat ainoat jäljellä olevat, jotka estävät konetöitä enää.
Kuraeteinen


Suihku ja sauna. 

TV kiinni seinään ja rasia sen kohdalle, ei alas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti