Kuivuu, kuivuu

Ilmaskosteuden mittari oli kyllä hyvä hankinta. Vielä parempi olisi, jos lukisin laitteiden ohjeet kunnolla ennen käyttöä. Mutta insinöörit eivät toimi niin.

Muurarimestari tempaisi pesuhuoneiden väliseinät kohdilleen viikolla. Emme saaneet tavaratoimitusta niin ajoissa kuin piti (tietenkään) ja muuraus siirtyi viikonlopulta viikolle. Hyvin oli sujunut, ja alkoi tilakin hahmottua. Kylläpä tumma seinä pienentää, sauna ja suihku on älyttömän pienen näköisiä nyt, vaikka sauna on kooltaan kaupunkisaunaamme isompi.

Tarkistin heti perjantaina ilman suhteellisen kosteuden mittarista. 58%. Toki muuraus toi lisää kosteutta sisään. Listalla oli hommina terassin kaiteen pylväiden maalausta, ne piti maalata kahteen kertaan, puolet oli vedetty edellisenä viikonloppuna. Siinä samalla tutkailin ilmalämpöpumpun ohjekirjaa, kun mietin miten ihmeessä ilmankosteuden saa laskemaan suhteellisesti alle 50%:aan. Huomasin, että pumppua voi hieman suunnata paremmin, jotta se lämpö jakautuu tasaisemmin, koska pumppu on toiselta puolelta lähes seinän vieressä. Ja kas, alkoi ilma kuivua. Sunnuntai-iltana lähtiessämme mittari näytti 52% ja laski edelleen. Kyllä tästä hyvä tulee, ja ihan aikakin tulla, koska yölämpötila oli laskenut jo 4 asteen tienoolle.

Meillä on tuota ulkomaalia jäljellä melkoisesti, tarkoitus kun on maalata muutkin rakennukset uudelleen. Mutta sää oli viikonloppunakin joko kolea tai sateinen, joten ulkomaalauksiin ei pääse. Nyt pitää miettiä mihin ihmeeseen jemmataan ne maalit talven ajaksi. Ei mahdu oikein kaupunkiinkaan, ja isoja pöniköitä ovat kuskattavaksi. Pahoin pelkään, että ison mökin parvi täyttyy kaikesta kummasta...

Piirtelimme myös periaatekuvan miten pylväät asennetaan terassin reunoille (kohdat ja korkeus) ja mittailimme väliin tulevan köyden paikkaa. Kaksi pylvästä puuttuu, pitää palkki ostaa, pätkiä ja maalata.

Sisäseiniä pääsisi tekemään, jos vaan sähkäri ehtii laittamaan rasioiden paikat. Nosteltiin seiniin tulevat villat sisälle varmuuden vuoksi, vaikka toimituspaketti olikin ollut niin kuiva, ettei mitään hätää ollut. Ennen kuin ollaan lähellä lattian tekoa en uskaltaisi takan pinnoitusta tilata, pelkään sen puolesta. Mutta katsotaan nyt miten aikataulut menee. Takalla tuota olisi hyvä lämmittää...

Tämä on ruskea. Ei punainen. 
Ovi suihkuhuoneeseen, takana sauna


Vesiputkien kaivertaminen on varmaan kivaa. 

Tästä huoneesta alkavat meilit viuhua jossain vaiheessa etätyöpäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti