Hirsipaneelia ja ulkoraput kuntoon

Viikonloppu vierähti taas hommissa. Kävimme lauantaina hakemassa puutavaraliikkeestä "hirsipaanelia", 19 senttiä leveätä mäntypaneelia (3.9m pitkää), ja paikkasimme sillä tiiliseinän ja hirsien välisiä aukkoja. Mökin puulajihan on kuusi, mutta kuusipaneelia ei saanut tuota koko luokkaa, joten oli tyydyttävä lähes vastaavaan. Otimme leveää paneelia koska halusimme paikata välit siten, että ne eivät näytä "paikatuilta", vaan paneeli sopii hirsipintaan. Saunamökin hirsien paksuus on juurikin tuo 19 senttiä.

Saunan puolelle piti pukuhuoneen ja saunan välisen oven karmin yläosa rakentaa sekä tietysti peittää se välikkö hirrellä. Paneeli sopi siihen hienosti, muun tiiliseinän päälle tulee sitten saunan puolelle joku kapeampi lista, pukuhuoneen puolelle myös tuollainen paneelin pätkä.

Tuvan puolella päätimme jo aiemmin että laitamme tiiliseinän yläpuolelle hirsipaneelin koko seinän mitalta, jotta sekään ei näytä paikatulta. Peitettävää pintaa oli parven lattiaan asti sen verran, että vajaa kaksi tuollaista paneelia siihen kului. Lopputulos on todella hieno, äkkinäinen ei huomaa että kyseessä on vain paneeli, vaan tuo näyttää todella kuin parilta hirreltä toisten joukossa. Isältä todella hyvä ehdotus aikoinaan, ja takan pellin upotuskin paneelin sisään tuli tehtyä kuin ammattikirvesmies :).

Vieressä näkyy myös Lappiportaiden portaat jotka kokosimme lauantaina. Ja kokoaminen ei sitten ollut mikään helppo juttu. Kiristysruuvien laittaminen ei onnistunut akkuporakoneella, ja varsinaiset askelmatkin piti käsin vääntää kiinni asetettuani ne vaakasuoraan paikoillaan vatupassin avulla. Hillitön homma yksissä portaissa. Toki ne hakkaavat aiemmin parvelle vieneet alumiinitikkaat mennen tullen, askelmat ovat miellyttävät ja kaiden toimii tosi hyvin.

Ulkoportaatkin tuli mökin sivuterassille, jossa on kyllä se pääsisäänkäynti, tehtyä. Tein ensin proton tukimalista, hyväksytin sen :) ja sitten kokosin samalla periaatteella kaksirappuiset portaat, joiden kolmas rappunen on se edellisenä viikonloppuna valettu betonialusta. Hyvin toimii, ja rappuja on paljon kivempi nousta. Nämä ovat pilottimalli, sillä rannan puolella odottaa se isompi paikka. Mietin näiden avulla nyt sitä tehdäänkö niistä portaista kolmen kyllästetyn laudan levyiset vai neljän. Kolmesta laudasta tuli noin 32 senttiset raput 12 millin raolla. Ne ovat ihan miellyttävät, mutta jos rappusilla haluaa istuskella (kuten rannan puoleisella rapulla ajattelin joskus jonkun haluavan), niin ehkä niiden pitäisi olla isommat. Noh, kokeillaan näillä. Kivet rappusten edessä näyttävät myös ihan kivoilta, vaikka betoni oli koko viikonlopun niin märkä, etteivät ne päässeet oikein edukseensa.

Rappari hoiti myös rappaukset loppuun, saunan puolelta on piippu nyt loppuu asti vedetty ja parven läpi menevä piipun osa on myös tasoiteltu. Ei muuta kuin pinnoitetta päälle.

Valoimme lauantaina myös nyt sen kiukaan ja padan aluslaatan. Se kuivui hienosti, sunnuntaina alkoi jo olla hyvä. Johtui tietysti siitä ahkerasta takan lämmityksestä, kun saunan ja tuvan välisen tiiliseinän yläosa oli vielä auki, niin lämmin ilma virtasi kyllä sinne saunaankin... No se ilmarako on nyt tukittu ja villoitettu, pitäisi lämmön pysyä tuvan puolella.

Eikä tässä vielä kaikki, teimme parven kattopaneloinnin toiselta puolelta valmiiksi ja toinenkin on viittä vaille. Loput paneelit on vahattu sinne valmiiksi, vain pukuhuoneen kattopaneelit ovat vahaamatta.

Huomenna katsellaan, kun sähkömiehet laittavat rasioita ja keskusta paikoilleen. Ja teemme varmaan saunan kattopaneloinnin siinä samalla. 

Taas uni maittaa tällaisen viikonlopun jälkeen...

1 kommentti:

  1. Ah, ja laudeongelma on yhä ratkaisematta. Siis malli on tiedossa ja mitat, mutta miten saada väri pintaan... Pitänee käydä jossain Puukeskuksessa tms. missä joku tietäisi miten puuta kuuluu käsitellä.

    VastaaPoista