Sisähommia; paneelia kattoon ja lattiaa kuntoon

Viime viikon keskiviikkona sähkömiehet kävivät vetämässä johdot suunnitelman mukaisesti. Sähkökaapelin laittoa hieman säväytti rajunilma, joka osui ihan kohdalle. Pingispallon kokoisia rakeita satoi pihaan solkenaan.

Johtoja tuli aika paljon, olimme suunnitelleet pistorasioita moneen paikkaan. Valaistusta vähennettiin suunnitelmasta, nyt kun tupa oli pystyssä oli helpompi katsoa miten niitä voisi laittaa, eikä viitsitty sitten ihan mahdottomia. Sähkökaappi tulee pukuhuoneen takaseinään, joten kaikki johdotukset vedettiin enemmän tai vähemmän parven välipohjan kautta, pukuhuoneesta ylös. Porasin sunnuntaina vasoihin väylät kaapeleille. Niitä piti hieman järjestellä, jotta lattialaudat sai myös kiinni jostain, sillä kaapelin ylituskohtaan ei naulaa laitettu. Sähkäri oli ehdottanut moottorisahalla uran tekemistä, mikä minusta kuulosti hieman hirveältä, ottaa nyt moottorisaha pieneen tilaan ja heilua siellä, lopulta kuitenkin akkuporakone ajoi saman asian, reikienhän ei nimenomaan pitänyt olla syviä, vain sen verran, että kaapeli mahtui siitä.


Viikonlopun työlistalla oli em. lisäksi kattopaneelien vahausta. Aloitimme jo perjantai-iltana, tai minä vain laitoin niitä nerokkaaseen kuivauspaikkaan terassin katon alle, S vahasi, ja lauantaiaamuna S jatkoi. Vahana oli Osmocolorin läpikuultava puuvaha, värinä Kuusi. Lauantaina isä oli apuna ja laitoimme lisää rimoja kattoon ja aloitimme paneloinnin tuvan osalta. Se sujui ihan hyvin, vaikka se olikin tehtävä hurjilta telineiltä. 4 metriin piti ylttää, se onnistui IKH:lta ostetun telineen ja isän tekemän pukin avulla. Teline pukin päälle, pikkuisen kiinni ja telineen toisiksi ylimmälle tasolle 2 lankkua. Kiipesin tikkailta telineelle (hurjin vaihe) ja yltin juuri kattoon. Saimme viikonlopun aikana tuvan kattoa paneloitua vajaaseen puoleen väliin, yksi sähkövalaisimen paikkakin porattiin. Siihen on keksittävä joku systeemi, rasiapaikkojen tekeminen käsinkin on työlästä.

Paneloinnin ohessa aloitimme lattianteon parven osalta. Löin itse pari ensimmäistä kiinni ja S loput. Kävi ilmi, että lattiapaneeli on 4.2m pitkä, ja tuvan ikkunasta otettuna sen saa parvelle täysimittaisena, se mahtuu juuri.Tämä oli hienoa, sillä pontti on niin tiukka, ettemme saaneet pätkiä yhdistettyä toisiinsa jos ei ollut tilaa lyödä toiseen päähän. Lattia asettui hienosti paikoilleen ja toi mukavan fiiliksen, kun näkyvää alkoi tulla. S sai tehtyä parven melkein valmiiksi, lopettelimme iltasella jotta jaksaisimme ajaa vielä sunnuntaina kotiinkin.

Helle hieman haittasi hommia. Keli oli hiostava, lauantaina lähes 30 astetta lämmintä ja sunnuntaina 32. Hiki tippui katon rajassa, siellä lämmintä oli varmaan reilusti enemmän. Pelkäsin, että yläpohjan osalta tulee vesivahinkoa, kun villoihin valui niin paljon nestettä...

Hieman harmiakin tuli ilmi. Kaikki lattialistat ovat homehtuneet pakettinsa sisällä. Ne olivat kuivien lattiapakettien välissä sinällään ihan kuivassa paikassa, tiukasti muovilla toisiinsa kiinnitettyinä. Paketin on ollut pakko olla märkä valmiiksi, kaikki listat ovat ihan homeessa. Harmillista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti