Vihdoin tie!

Viime perjantaina kaivinkone sitten vihdoin tuli. Vedimme viimeisiä risuja alta pois samalla kun tietä tontille tehtiin. Myös sähkökaapelit kaivettiin saman tien, niin ei tarvitse niitä uudestaan lapioida.

Tonttimaan yllärikin paljastui viimein. Iso osa rantamaastosta, rinteen loiventuessa rantaa kohti, on vanhaa järven pohjaa joltain muinaisen Suur-Päijänteen ajoilta ja kiveä täynnä. Kaivonkonemies teki tosissaan töitä nostaessaa muutamia pikku-Fiatin kokoisia järkäleitä pois tieltä maisemallisiksi elementeiksi ja haudatessaan niitä pienempiä. Homma ei tietysti tullut päivässä valmiiksi, vaan piti jatkaa maanantaina.

Eipä auttanut kuin jatkaa lomaa päivällä ja palata maanantaina vahdiksi. Salaojitimme varaston paikan ja saunamökin tontin, mutta koska keuruulainen maankuljetusfirma oli niin hidas (töitä näköjään riittää), emme saaneet maata tarpeeksi koneelle tasoitettavaksi maanantaina. Ja työt loppuivat kuljetuskaverilta jo kolmelta. Yhdellä autolla maata ajettiin...

Onneksi isä tuli hätiin ja vahti tiistai-aamupäivän ja homma saatiin loppuun. Tie on nyt todella hyvä, autolla pääsee vaikka rantaan asti vaikka ylämäki saattaa paluumatkalla pelkälle etuvetoiselle olla vähän hankala. Parkkitilaa löytyy ja hiekkapohjat ovat valmiit rakentamiseen. Jos sää vain suosisi, aloittaisimme viikonloppuna varastorakennuksen perustusten teon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti