kevät...talvi...kevät...talvi....

Lunta satoi edellisen päivän ja koko yön. Sitä oli aamullakin riittävästi jäljellä.
Onpa ollut säät. Tälläkin viikolla on nähty neljästä vuodenajasta kolme. Lunta on tullut useina päivinä, ja niinpä piti yläpohjan puhallusvillan laittamista siirtää pari kertaa. Tiet olivat lumiset ja jäiset, ja se kuuluisa viimeinen maili niin epävarma, ettei kuski uskaltanut tulla.

Tänään oli etätyöpäivä ja paketin vastaanotto. Tietotyöläinen telkoili ja sähköposteili hieman viileästä saunamökistä ja odotteli 2. toimitusta. Tulihan se, ja tällä kertaa aivan juuri silloin kun piti. Hieman säikähdin, kun rekka oli täynnä tavaraa ja myös ikkunoita, mutta sitten huomasin, että osa on tosiaan jonkun toisen saunamökin toimitus. Paketteja oli vain 6, tai oikeammin 5 erillistä, ja sain ne helposti pihaan mahtumaan. Peitteet päälle ja se oli siinä.

Keimo oli tuonut telineet kattopaneelien vahausta varten. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että lumi sulaa ja puhallusvilloituksen voi tehdä huomenna. Sitten voisimme lämmitellä sisätiloja pikkupuhaltimella ja päästä vahaamaan paneeleja. Niissä on hieman hommaa...


Nerokkaat telineet. Näihin mahtuu satoja paneeleita kuivumaan. Maltan tuskin odottaa
Tuttu kuski. Kuormasta vain alle puolet jäi meille, päällimmäiset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti