Kesäkeittiön ovet osa 2

Keittiöoviprojekti siis jatkui elokuun seuraavanakin viikonloppuna. Kävimme hakemassa ovet lauantaiaamuna varhain, ja sattumoisin tuntui siltä, että viimeisetkin Rautian varastomiehistä todellakin olivat nyt yhdistäneet minun kasvoni ja nimeni ja tiesivät heti mitä ovia tulin kyselemään... No palvelu pelasi, ovet nostettiin peräkärryyn ja saimme ne kiskoineen päivineen ehjinä perille. Kisko oli kyllä nyt hyvin pakattu, paksut laudat molemmin puolin. Ja kyllähän se kolme metriä pitkänä kieltämättä oli hieman hankala käsiteltävä, alumiinisena vielä aika herkkä iskuille.

Ovet tulivat kuitenkin puuvalmiina, vaikka alunperin oli puhe jostain muusta. Ei se meitä oikeastaan sitten haitannutkaan, ovet käsiteltiin jo valmiiksi puusuojalla ja tarkoitus on vetää pintaan vielä maali ennen asennusta. Nyt kun ovet vihdoin saatiin kaikkine vermeineen paikan päälle, voimme vasta lopullisesti suunnitella asennuksen. Lauantai meni kuitenkin sähköhommissa, asentaja yhdisti johdot ja loihti meille kesäkeittiöön sähköt + tuli korjattua muutama puute mökinkin puolella. Hienoa! Valaisinta pitää etsiä, haluaisin hyvin lyhtytyyppisen mallin, ja ehkä työvalaisimen erikseen. Nyt siis sähköt kuitenkin takaavat, että letunpaistajan apumies ensi kesänä voi vatkata kermat sähkövatkaimella eikä tarvitse rannetta rikkoa... jos sen siis haluaa ulkona tehdä.

Parimetriset ovet joissa suurin osa on lasipinta-alaa olivat yllättävän hankalia käsiteltäviä, siis nosteltavia, varovainen piti olla, ja se ei ole ainakaan allekirjoittaneen vahvin laji. Onnistuimme kuitenkin niihin ekan pinnan saamaan ja jätimme ne sinne terassille nyt odottamaan asennusta. Sopii toivoa, ettei mikään omituinen yhteensattuma riko niitä.

Bilteman halpistelineet ovat olleet kyllä taas suurena apuna, nytkin toimivat hyvin käsittelytelineenä,

Ja terassin katonmaalaus on lähes valmis. Puuttuu enää pieni pätkä takaseinän räystään alla (en vain enää sunnuntaina jaksanut sitä loppuun, käsille hirveää hommaa), sekä etukolmio johon ei kerta kaikkkiaan meidän telineillä yllä. Seuraavaa rakennusprojekti varten, sitten joskus muutaman vuoden päästä, on ostettava kunnolliset, vähintään viiteen metriin yltävät telineet. Maalaamaton osuus jää juuri etupalkin taakse piiloon, mutta toki terassilta näkyy. Ja häiritsee minua... Muutoin maalaus muutti rakennuksen luonnetta, valo leikittelee pinnoilla ihan eri tavalla. Kannatti tehdä, vihdoinkin. Ja näinhän tätä en sitten enää ikinä tee. Jollainhan nämäkin jutut on harjoiteltava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti