Aurahommissa

Eilen kävimme mökkitontilla katsomassa kevään etenemistä. Olimme mökkinaapurin kanssa tilanneet paikallisen aurausyrittäjän paitsi auraamaan kuntoon tieosuuskunnan yhteisen tien, niin myös putsaamaan omia pihateitämme. Meille auraaja putsasi traktorillaan mökin pihatien ja yritti myös rantasaunan rakennuspaikalle päästä. Se jäi yritykseksi.

Rantatiellä oli niin paljon pakkasen pakkaamaan ohutta, pitämätöntä lunta alla, että traktori ei päässyt kunnolla eteenpäin. Jonkin aikaa meni ennen kuin se pääsi ympäri ja lopulta takaisin ylös. Hiekkapatjan puhdistus siis jäi. No, rikoimme lumen pintaa omalla lihasvoimalla ja levitimme lumen päälle tuhkaa. Kyllä se siitä.

Päivä oli märkä ja vetinen, mutta ilman aurinkoakin osittain hiekalle paljastunut pihatien pinta alkoi sulaa silmissä. Samoin käynee rannallekin. Luultavasti parin viikon päästä voidaan käydä uudestaan tarkastelemassa tilannetta.

Muutenkin hommat etenee. Sain hyvin vinkin, että saunan tiiliseinään voisi sittenkin laittaa lasitiiltä tuomaan vähän näköä. Pitäisi käväistä Tiilerin varastomyynnissä katselemassa malleja. Edelleen tuvan sisustus mietityttää, tilaa on niin vähän, että keittiökalustusta ei oikein mahdu sisään. Pitää pohtia lisää. Hormiratkaisusta on nyt olemassa piirustukset sekä kahdella että kolmella hormilla. Uuniseppien takka vaatii vain "puolen kiven" hormin, joten ehkä se kaksi riittäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti