Tuunausta

Viikonlopun teemana oli tuunaus. Kesäkeittiöprojekti edistyi sikäli, että tuunasimme sekä padan piippua (nyt se on taiteellisesti vinossa) että viime kerralla tehtyä lautaseinää kokonaan uusiksi. Lauantaina mökillä vieraili myös maailman vahvin Petri, ja saimmekin siirrettyä vanhemmilleni pihakoristeeksi tulevan vanhan kelon (myös "krokoksi" kutsutun) ylös parkkipaikalle isän peräkärryyn sekä meidän nuotiopaikan tuoleiksi tontilta aikoinaan kaadetut mäntyrungot. Kuvia ei valitettavasti nyt kummastakaan ole tähän hätään.

Tuumasimme, että ponttilaudan höyläpuoli näytti paremmalta ulospäin, ja näin se sitten käännettiin. Muutaman viikon pohdinta saa aikaan tällaista... Oviaukkoon asennettiin myös tukipalkit, samaisen pohdintatauon jälkeen päädyimme siihen, että tilaan tulee kaksiosainen ovi, ehkä joskus ensi vuonna, ja sen leveys voi hyvin olla reilumpi kuin normaalin oven. Kuvan oviaukko tulee olemaan noin 127 senttinen. Siinä on hyvä kulkea isojen tiskikuormien kanssa, tai polttopuusatsin kanssa. Tai jos vaikka nousee järvestä vähän isompi kala, mahtuu sekin ovesta.

Lauantaina ehdimme tehdä vielä toisen sivuseinän, ja sunnuntaina käytettiinkin muutama tunti järvenpuoleisen seinän purkamiseen, paneelien kääntämiseen ja uudelleen laittamiseen. Tarkoitus on ostaa poro-sävyistä peittävää maalia puunsuojan sijaan, sen pitäisi tarttua riittävästi myös höyläpintaan. Aiemmin tehty koesively yhteen paneeliin osoitti, että puusuojan peitto ei ole riittävä. Keittiön vasemmalle sivulle aloitettiin rimoista tehtävää seinää. Se puoli jää kokonaan "oman väen" näkyviin eli omalle pihalle päin. Emme halua peittää tilaa liikaa, joten ajattelimme laittaa siihen vain rimat ja pleksi niiden taakse. En oikein vielä itse tiedä onko tuo hyvännäköinen vai ei, kokeillaan vielä pisempää seinää ja päätän sitten, että puretaanko kaikki :)

Myös tasojen päälle tulevat ruskealla sävytety kyllästetyt laudat laitettiin paikoilleen. Laudat veisteltiin seinän tukipalkkien ympärille, jolloin kiinnitys on tukeva mutta aikaa kului työhön PALJON. Bonuksena runsas kyllästetyn puun säleiden määrä pihassa.

Tuunausteemaan kuului myös pärekorin tuunaus. Ostin edellisenä viikonloppuna Lemin maalaismarkkinoilta pärekorin, jossa oli myös tilanjakaja, sienestykseen ja marjastukseen. S käsitteli korin vahalla. Korista tuli superhieno! Nyt siihen voisi laittaa helposti kympin lisää hintaa ja jatkomyyntiin! Miten tuota raaskii edes käyttää....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti